Suomalainen EDM-lupaus Lenno julkaisee uutta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vasta 19-vuotias espoolainen Lenno on nuoresta iästään huolimatta noussut yhdeksi puhutuimmista suomalaisista EDM-tekijöistä. 15-vuotiaana ensimmäisen singlen ja remixin julkaissut Lenno on ulkomailla jo vahvasti noteerattu DJ-tuottaja.

Lenno on tunnettu tarttuvista jalan alle menevistä kappaleistaan, joissa yhdistyvät luontevasti eri elektronisen musiikin tyylit pääpainon ollessa discossa ja housessa. Uusi Wake Up –nimeä kantava single on raikas ja moderni tanssilattian täyttäjä, jolla vokaaliosuuksista vastaa yhdysvaltalaisen indie-duo The Electric Sonsin laulaja Andrew Miller.

– Mä ajattelen usein biisejä tehdessäni kappaleet johonkin tiettyyn kuvitteelliseen paikkaan ja tämän kappaleen paikka on selkeästi avoautossa kesäpäivänä matkalla kohti rantaa parhaiden kavereiden kanssa. Wake Up on yhdistelmä uutta tanssimusiikkia, villejä 80-luvun syntikoita, isoja bassolinjoja ja siistiä laulunkirjoitusta, intoilee Lenno.

Lenno nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2013, jolloin hän julkaisi kehutun Never Stop –EP:n. EP:ltä irroitettu Zak Watersin vokaaliosuudet sisältävä Show More Love -biisin. Lisäksi artisti on ihastuttanut remixeillään, joita hän on tehnyt muun muassa Kelly Clarksonille, The Wombatsille ja Foster The Peoplelle. Myöhemmin tänä vuonna päivänvalonsa näkevät myös Cee Lo Greenille ja Robin Thickelle tehdyt remixit.

Superlupauksen maailmanlaajuisesta manageroinnista vastaa newyorkilainen Andon Artists Management, minkä lisäksi Lennolla on keikkamyyntisopimus yhdysvaltalaisen Spin Artist Agencyn kanssa, jonka muihin artisteihin lukeutuvat muun muassa Avicii ja Armin Van Buuren. Nuori tuottaja onkin ehtinyt keikkailla jo maailmalla, esimerkiksi New Yorkissa sekä Unkarissa järjestettävillä Balaton festivaaleilla. Suomessa Lennon voit nähdä vielä tänä kesänä keikalla Weekend Festivaaleilla, lauantaina 16. elokuuta.