Hait iskevät nettikaapeleiden kimppuun – odottamaton näky videolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

2000-luvun maailma on täysin riippuvainen tiedonsiirrosta, joten nopeat nettiyhteydet maiden ja mannerten välillä ovat korvaamattoman tärkeitä. Nettikaapeleita katkeaa tai vaurioituu ajoittain muun muassa laivojen ankkurien takia. Nyt tutkimusvideo on paljastanut yllättävän ongelman.

YouTube
YouTube

Google on ryhtynyt tutkimaan miten merenpohjassa kulkevista kaapeleista saisi nykyistä kestävämpiä. Nettijätti on siksi kuvannut sukellusveneellä kaapeleitaan, ja eräältä videoista löytyi odottamaton näky. Robottikamera ikuisti nimittäin sattumalta miten hai iskee nettikaapeliin. Vastaavia tapauksia on raportoitu aiemminkin, ja iskujen syyksi epäillään sähkömagneettista kenttää.

Google on nyt hakenut patenttia uudenlaiselle kaapelille, joka kestää aikaisempia paremmin kaapeliin kohdistuvat iskut. Yritys suunnittelee parhaillaan 60 teraa sekunnissa siirtävää kaapelia Yhdysvalloista Tyynen valtameren läpi Japaniin.

Uusimmat