Sokea pikkupoika aiheuttaa kylmiä väreitä musisoinnillaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jotkut ihmiset ovat synnynnäisesti musikaalisesti aivan toisella tasolla kuin valtaosa muista, ja eräs kymmenvuotias kanadalainen pikkupoika lukeutuu mitä todennäköisimmin juuri tähän joukkoon. Sokea pikkumies on nimittäin itseoppinut blues-kitaristi – ja kaiken lisäksi poikkeuksellisen hyvä sellainen.

YouTube
YouTube

Videolla nähdään syntymästä saakka sokea Felix, jonka taidonnäyte kuvattiin äskettäin Quebec Foundationin järjestämällä leirillä. Kuusivuotiaana ensimmäisen kerran kitaransoittoa kokeillut poika tulkitsee laulaen ja kitaraa soittaen B.B. Kingin klassikon Every Day I Have The Blues niin upeasti, että hänen lahjakkuutensa on videon ansiosta huomattu ympäri maailmaa. Felix ei puhu kovin paljon, mutta hän toteuttaa itseään musiikin kautta.