Televisioryhmä kuvasi UFO:n Kanadassa

Ohhoh! · Meri Pulkkinen

Taivaalla lentelevät tunnistamattomat esineet saatetaan selvitysten jälkeen todeta sääpalloiksi tai lentokoneiksi. Toisinaan kuitenkin käy niin, että taivaalla nähtyä asiaa ei koskaan tunnisteta ja lentävä esine jää mysteeriksi. Nyt maailmalla hämmästyttää erään televisioryhmän kuvaama video.

YouTube
YouTube

Castanet.net-uutisorganisaatio julkaisi Länsi-Kanadassa kuvatun uutisvideon, jolla uskotaan näkyvän taivaalla lentävä UFO. Videolla nähdään ajassa 0:25 taivaalla lentävä erikoinen esine. OpenMinds.TV otti asian tiimoilta yhteyttä video- ja kuva-analyytikkoon Marc Dantonioon.

Miehen mukaan kyseessä saattaa olla maan ilmakehästä kimmonnut meteori eli tulipallo. Tähän mennessä kukaan ei kuitenkaan ole voinut varmuudella sanoa, mitä taivaalla todella nähtiin. Videon yhteyteen kirjoitettujen kommenttien perusteella moni on vakuuttunut, että kyseessä on avaruudesta tullut alus.