Cheekin paahto jatkui: ”Tänään on pääpäivä!” – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helsingin Olympiastadionilla aloitti hetki sitten historiallisten jättikonserttiensa toisen keikkapäivän Suomen tämän hetken suosituin sooloartisti Cheek. Konsertin pohjusti mittava kattaus juttunäytteitå artistin uran varrelta, jonka jälkeen Cheek ilmestyi lavalla kokovalkoisessa asussa.

Ensimmäisenä biisinä yleisön villitsi Sokka irti. Yleisöltä otettiin luulot pois heti ensimmäisen kappaleen aikana, sillä ihasteltavaksi tarjottiin musiikin lisäksi myös massiivinen pyrotekniikkashow, jonka savu täytti stadionin.

– Tää on se original keikka. Tänään on pääpäivä! Cheek totesi ensimmäisen kappaleen jälkeen.

Keikalla nähdään illan aikana eiliseen tyyliin sankka joukko vierailijoita, joista ensimmäisinä lavalle nousivat Diandra, Elastinen, Uniikki, Illi ja Redrama. Koko ryhmä oli Diandraa lukuunottamatta lavalla Jos mä oisin sä -kappaleen aikana. Heti keikan alusta saakka oli selvää, että vastaavan kokoluokan spektaakkelia ei ole kukaan suomalainen aiemmin tehnyt.