Tiibetinmastiffi on kaksivuotiaan paras kaveri – hellyttävä video

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vähintään 40 kiloa painavat tiibetinmastiffit ovat näyttäviä koiria, joita peittää massaa entisestään suurentava paksu turkki. Hurjasta koostaan huolimatta tiibetinmastiffit ovat erittäin lempeitä, mikä käy ilmi myös vastikään nettiin julkaistusta videosta.

YouTube
YouTube

Koiran leikkikaverina on kaksivuotias taapero, joka pitää muhkeaa Simba-koiraa kiipeilytelineenään. Sen sijaan, että tiibetinmastiffi ärsyyntyisi lapsukaisen temmeltämisestä, antaa se ipanan vedellä sitä turkista ja ryömiä selässä. Tiibetinmastiffiurosten säkäkorkeus on vähintään 66 senttiä, joten koira on suhteellisen näyttävä jopa maassa maatessaan.

Tiibetinmastiffin leppoisan luonteen syntymiselle on ollut aikaa, sillä se on yksi maailman vanhimmista koiraroduista. Aikoinaan niiden tehtävänä oli vartioida kyliä ja luostareita Tiibetissä ja sen lähialueilla. Nykyisin koira soveltuu etenkin perhekoiraksi.