Röyhkeät ruusuhuijarit ahdistelevat vanhuksia Tampereella: ”Ei pidä maksaa mitään!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomeen pesiytyneiden romanikerjäläisten toiminta tunnistetaan jo yleisesti rikollisjärjestöjen organisoimaksi toiminnaksi, johon liittyvät myös varkaudet. Romanivarkaiden kohteeksi on joutunut erityisesti vanhuksia, joilta on varastettu koruja, kelloja ja lompakoita. Parhaillaan ainakin Tampereella liikkuu myös niin sanottuja ruusuhuijareita.

Tänään iltapäivällä ruusuhuijarit olivat liikkeellä Tampereen ydinkeskustassa rautatieasemalla ja sen ympäristössä. Huijarien toimintatapa poikkesi aikaisemmassa siten, että kahden nuoren miehen parivaljakko ryhtyi vaatimaan vanhuksilta rahaa kovaan ääneen.

Miehet työnsivät ensin väkisin erityisesti iäkkäiden naisten käteen ruusuja, joita he eivät suostuneet ottamaan takaisin. Sen sijaan he ryhtyivät vaatimaan rahaa huutamalla englanniksi ”Money! Give me money!”.

Erään pariskunnan mies ryhtyi jo kaivamaan lompakostaan rahaa, kunnes suomalainen sivullinen keskeytti puuhan ja ilmoitti ruusujen jakajien olevan huijareita. Monissa maissa ruusun antaja on esimerkiksi mykkää esittävä nainen tai mies, joka ojentaa ruusun mukana paperilappusen, jossa pyydetään rahalahjoitusta.

Nyt kerjäläiset ovat menneet myös Suomessa selvästi pidemmälle. Nyt olisi tärkeä saada suomalaisten vanhusten tietoon, että tällaisista ruusuista ei missään tapauksessa tule maksaa lainkaan, sillä maksaminen rohkaisee huijareita jatkamaan toimintaansa.

Uusimmat