Gwen Stefanin raju muodonmuutos – ei tunnista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatar Gwen Stefani tunnetaan muun muassa No Doubt -yhtyeestä. Bändi julkaisi uuden Push and Shove-albuminsa syyskuussa 2012. Sittemmin Gwen Stefani vetäytyi julkisuudesta ja perusti perheen yhdessä miehensä Gavin Rossdalen kanssa. Nyt Gwen on tehnyt vuosien tauon jälkeen paluun.

Gwen Stefani kuvattiin eilen saapumassa 66. Emmy Awards -gaalaan Los Angelesin Nokia-teatteriin. Poptähden uusi tyyli on todellinen yllätys, sillä huomattavan muodonmuutoksen läpikäynyttä tähteä ei ole tunnistaa valokuvista.

No Doubt -yhtyeen hajottua vuonna 2004 Gwen Stefani loi itselleen onnistuneen soolouran. No Doubt kasattiin muutama vuosi sitten uudelleen ja poptähti ilmoitti keskittyvänsä jatkossa soolouransa sijaan bändiin. Tähti lanseerasi L.A.M.B-vaatemallistonsa vuonna 2003 ja siitä tuli menestys. Muun muuassa näyttelijättäret Teri Hatcher ja Nicole Kidman pukeutuivat tuolloin Stefanin suunnittelemiin vaatteisiin.