Isä kyllästyi pojan laiskotteluun – tuhosi pelikokoelman ruohonleikkurilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Joissakin perheissä tuskaillaan parhaillaan aikuisuuden kynnyksellä olevien lasten puolesta, koska he eivät ole koulussa tai töissä. Nuoriso saattaa kuluttaa päivänsä esimerkiksi netissä roikkuen tai videopelejä pelaten. Eräs isä näytti kodissaan lorvineelle pojalle närhen munat.

YouTube
YouTube

Hirveällä huudolla käynnistyvä video näyttää, kuinka poika saa sätkyn huomattuaan isänsä vieneen kaikki hänen lempipelinsä pihalle. Kasvattaja selittää pojalle, että hänen on lopetettava videopeleillä pelaaminen ja hankittava töitä. Mies aikoo ajaa ruohonleikkurilla pelien yli ja teini karjuu kuin kidutettu. Lopulta jäljelle jää vain silppua ja itkevä nuori mies.

Vaikka netissä julkaistu video ei olisi totta, on se oiva esimerkki kaikille laiskoille ja kotona takapuoltaan kuluttaville isänmaan toivoille. Raha ei kasva puussa, vaan elämässään täytyy tehdä muutakin kuin nostaa valtion myöntämiä tukia ja elää yhteiskunnan tai muiden ihmisten siivellä.