Teinipoika pidätettiin – uhkasi tappaa naapurin dinosauruksen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Luovuus on siitä mielenkiintoinen piirre, että kaikilla ei sitä ole ja he joutuvat tyytymään matkimiseen. Koulussa luovuutta pääsee harjoittamaan erilaisten kirjoitustöiden sekä taide- ja käsityöaineiden parissa. Etelä-Carolinassa pidätettiin poika kuvitteellisen kirjoituksen takia.

Alex Stone on 16-vuotias koululainen, joka viis välitti hänen opettajansa antamasta kirjoitustehtävästä. Koko luokan tehtävänä oli nimittäin kirjoittaa itseään kuvaava teksti, joka olisi vain kahden lauseen pituinen ja sopisi Facebook-päivitykseksi. Jo pelkästään tehtävänanto kuulostaa kummalliselta, mutta vielä omituisempaa on tapahtumasarja, joka Alexin kirjoituksesta syntyi.

Poika loi tekstin: ”Tapoin naapurin lemmikkidinosauruksen. Hoidin asian ostamallani aseella.”. Aseen mainitseminen lienee seikka, mikä teki tekstistä niin uhkaavan, että opettaja soitti pojasta poliisille. Edes teinin äiti ei saanut tietää pidättämisestä kuin vasta sen tapahduttua. Daily Newsin mukaan kohtalokas teksti aiheutti pojalle rikosrekisterin.