Kuollut isoäiti ilmestyi leipään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Olemme kertoneet ilmiöistä, joissa Raamatun hahmot tai tunnetut henkilöt ovat ilmestyneet erilaisiin syötäviin elintarvikkeisiin, taivaalle pilvien muodostamana tai jopa linnunkakkaan. Nyt eräs intialaisessa ravintolassa ruokaillut poika koki elämänsä yllätyksen.

Poika nimittäin huomasi leivässä hänen edesmenneen isoäitinsä kuvan. Anthony Nelson oli ollut illallisella perheensä kanssa englantilaisessa ravintolassa. Pöytään oli intialaisen menun mukaisesti tarjoiltu naan-leipää, josta 22-vuotias Nelson repäisi palasen.

Ennen leivän syömistä hän kuitenkin huomasi, että Nan-isoäidin kuva toistui leivässä. Katso kuva tästä. Jokainen mukana ollut sukulainen oli samaa mieltä nuoren miehen kanssa, että isoäiti oli osallistunut intialaiselle aterialle leipään ilmestyneenä, Swns-sivusto uutisoi.

Intialainen naan on maidosta, jugurtista ja vehnäjauhoista valmistettu leipä, joka valmistetaan tandooriuunissa. Se sopii erinomaisesti mausteisten curry-ruokien kanssa nautittavaksi ja makua tasoittamaan.