Vale-Viagra oli valmistettu merihevosesta – kalamainen tuoksu paljasti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Alun perin verenpainelääkkeeksi kehitetystä Viagrasta on apua miesten veltostuneen sukupuolielimen piristämiseen. Viagran lisäksi markkinoille on tullut vuosien saatossa useita korvaavia ja edullisempia vaihtoehtoja. Myös luonnontuotteista on haettu apua vällyjen väliin.

Nyt erään kiinalaisen yrttitohtorin myymät potenssilääkkeet on otettu suurennuslasin alle. Syynä oli yhden lääketuotteen kalamainen tuoksu. Luonnon omaksi Viagraksi mainostettu ampulli osoittautui lopulta kuolleista merihevosista valmistetuksi. Lontoossa kojussa tuotettaan myynyt Lu Yao joutuu maksamaan vajaan 1.300 euron sakkolapun. Hän myi myös muita uhanalaisista eläimistä valmistettuja tuotteita, Mirror-lehti uutisoi.

Miehet ovat saaneet lääketieteestä apua seksuaaliseen viettiinsä jo tuhansien vuosien ajan, kun esimerkiksi Kiinassa on tarjolla mitä ihmeellisempiä ainesosia tähän tarkoitukseen. Niiden toimivuudesta ei kuitenkaan ole takeita. Suomessa käytetään muun muassa poronsarviuutetta.

Uusimmat