Iggy Pop saa oman vaatemalliston – pelkkiä housuja?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yksi maailman kunnioitetuimmista punkkari-ikoneista, Iggy Pop, tunnetaan ilman paitaa tapahtuvista esiintymisistään. 67-vuotias muusikkomies julkaisi viime vuonna The Stooges -yhtyeen kanssa Ready To Die -albumin. Nyt artisti kokeilee uutta aluevalloitusta.

Pohjoismaalaiset sukujuuret omaava legenda on lyönyt hynttyyt yhteen kuuluisan tatuointitaiteilijan perustaman Sailor Jerry -yrityksen kanssa. Markkinoille on tulossa kolme Iggyn nimeä kantavaa tuotetta, joista yksi on ikoninen farkkuliivi. Punkkarin nimikkotuotteet ovat osa uusinta Flash Collectionia, ja vaatteet julkaistaan yleisölle lokakuussa. Sailor Jerry on tyytyväinen yhteistyöhön, tiedotteessa mainitaan.

Iggy Pop kertoi taannoin, ettei edes pitänyt punk-musiikista uraa aloittaessaan. Muusikko olisi omien sanojensa mukaan tahtonut olla vapaa, mutta levy-yhtiöiden pomot lokeroivat hänet punkin pariin. Hän on sortunut elämässään hillittömään huumeiden käyttöön, mutta uutisoimme ennustaja povanneen tähden elävän silti yli 90-vuotiaaksi.

Iggy Pop nousi kansan suosioon 70-luvun lopulla. Mies veti aina lavaesiintymisensä rajoja äärimmilleen. Kerrotaan, että hän oli ensimmäinen, joka harrasti lavalta yleisön sekaan sukeltamista, lavalla oksentelemista ja itsensä paljastelemista. Toisinaan mies jouduttiin jopa kantamaan mikrofoninsa eteen. Iggy Popin kuuluisimpia kappaleita ovat The Passenger ja Lust For Life.

Uusimmat