Hiltonin maatila huumesalakuljettajien tukikohta – poliisi iski tuloksekkaasti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljonääriperijä Paris Hilton on maailmankuulu julkkis, mutta hänen Kathy-äitinsä on vähemmän tunnettu. Muutama vuosi sitten äiti-Hilton kiinnitettiin amerikkalaisen Tunteita ja tuoksuja -saippuasarjan tähdeksi esittämään itseään. Sittemmin hän ei ole juuri julkisuudessa ollut.

Nyt Kathy ja Richard Hilton ovat joutuneet erikoiseen tilanteeseen, kun heidän Costa Ricassa sijaitsevan Rancho Horizonte -nimisen maatilansa alueella sijaitsevalta lentokentältä on tehty valtava huumelöytö. Paikallinen poliisi teki lentokentälle ratsian, jossa Cessna-lentokoneesta löytyi peräti 400 kiloa kokaiinia ja 1,5 miljoonaa dollaria käteistä rahaa.

Mirror-lehden mukaan huumepoliisi on tutkinut aluetta ja sen liikennettä jo kuukausien ajan. Tässä vaiheessa ei ole vielä tietoa olivatko Hiltonin perheen edustajat tietoisia alueellaan toimivasta huumebisneksestä. Heitä ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi epäillä laittomuuksista. Kolme työntekijää ja perheen läheinen avustaja on kuitenkin nyt pidätetty.

Artikkelin alussa mainitussa saippuasarjan debyytissään Kathy Hilton nähtiin muotilehden kuvauksissa, jossa hän onnistui suututtamaan kuvausryhmän ja lehden tiimin. Kyseessä ei tosin ollut Hiltonin televisiodebyytti, sillä hänet on aikoinaan nähty myös I Want To Be A Hilton -realitysarjassa, jota esitettiin vuonna 2005 NBC-kanavalla.