Jonne Aaron julkaisee uuden albumin: ”En uskonut pystyväni tulkita itse”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Negative-yhtyeestä taannoin soolouralle lähtenyt Jonne Aaron julkaisee toisen suomenkielisen albuminsa Risteyksessä 31. lokakuuta. Esimakua pitkäsoitolta saadaan pian ilmestyvän Yksin-singlen muodossa. Levyä on ollut tuottamassa Jimmy Westerlund.

Jonne Aaron avaa toisen sooloalbuminsa kappaleissa aiempaa henkilökohtaisempia asioita. Biisit käsittelevät elämän kiertokulkua.

– Edellisellä levylläni Onnen vuodet en ollut vielä täysin löytänyt omaa juttuani. Laulut ovat syntyneet tunteesta ja olleet olemassa jo pitkään. Ne ovat niin henkilökohtaisia, etten uskonut koskaan pystyväni tulkitsemaan niitä itse. Onneksi aika on tehnyt tehtävänsä, Jonne sanoo.

Jonne nousi suomalaisten supertähtien joukkoon Vain elämää -ohjelman ensimmäiseltä kaudelta. Ennen soolouraansa hän hän loisti kansainvälisestikin menestyneen Negativen nokkamiehenä. Jonne Aaronin suomenkielinen soolodebyytti Onnen vuodet julkaistiin 2012 ja se on myynyt platinaa.