Niko Saarinen avautui blogissaan: ”Vuosi meni aika sumussa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen tunnetuimpien realitytähtien joukkoon Big Brother -ohjelmasta aikoinaan noussut Niko Saarinen on sittemmin nähty jo uudelleen samassa ohjelmassa sekä taannoin myös Viidakon tähtöset -ohjelmassa. Nykyisin Niko kirjoittaa Kesä!-viihdesivustolle BB-blogia.

Niko Saarinen, Blogbook
Niko Saarinen, Blogbook

Nyt Niko on ryhtynyt kirjoittamaan virallista omaa blogiaan suosittuun Blogbook-palveluun. Ensimmäisessä kirjoituksessaan Niko lunastaa faniensa odotukset avautumalla melko suorasanaisesti elämästään. Osallistuminen Viidakon tähtösiin sekoitti Nikon elämän, sillä sen jälkeen häntä vietiin vauhdilla ympäri maata.

– Yksinkertaisesti kokonainen vuosi meni aika sumussa. Aloitin uuden duunin ja sen rytmiin pääseminen oli kyllä aika haasteellista ihmiselle joka ei ihan oikeasti ollut tehnyt ”normaalia työtä” liki neljään vuoteen, Niko kirjoittaa blogissaan.

– Pakattiin laukkua uudestaan ja milloin löydettiin itsemme aurinkorannikolta ja sitten se viimeinen naula arkkuun taisi olla Big Brother. Kun mä tästä jälkimmäisestä kotiuduin ja istuin tyhjässä asunnossani, niin mä olin shokissa. Olin hypännyt asiasta X asiaan X ja siinä sivussa tehnyt Y:n A:n ja O:n. Oli niin tyhjä olo.

Lue Nikon koko kirjoitus tästä.