Tutkimus paljasti: Kannabiksen käyttäjät menestyvät heikommin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Paras keino elämän hyvinvoinnille on se, että nauttii kaikesta kohtuudella. Vaikka tumma suklaa on terveellistä, ei sitä tule nauttia kilotolkulla. Sama pätee esimerkiksi terveysvaikutteisiin punaviineihin, olutlaatuihin ja tietysti paljon kiisteltyyn kannabikseen.

Liiallisella päihteiden käytöllä on aidosti haittavaikutuksia. Kuten kaikilla päihteiksi luokiteltavilla aineilla, on myös kannabiksen käytöllä haittavaikutuksia. Kannabis voi todistetusti heikentää lähimuistia ja keskittymiskykyä. The Lancet -julkaisu uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan päivittäin kannabista pössyttelevät valmistuvat collegesta 62 prosenttia harvemmin kuin selväpäiset kanssaeläjänsä.

Tutkimuksessa seurattiin 4.000 australialaisen ja uusiseelantilaisen 17–30-vuotiaan koulumenestystä ja marihuanan käyttöä. Ne nuoret aikuiset, jotka eivät käyttäneet lainkaan kannabista menestyivät parhaiten sekä koulussa että sosiaalisessa elämässä. Samassa tutkimuksessa todettiin, että kannabiksen pariin herkemmin ajautuneet nuoret ovat ovat jo lähtökohtaisesti yleensä koulun menestyjiä heikommassa asemassa.

Lopputuloksena voidaan päätellä, että päivittäin kannabista käyttävillä on huomattavasti suurempi riski pudota yhteiskunnan kelkasta kuin satunnaisesti ainetta nauttivien.

Staran toimitus puolestaan pohtii, olisivatko tulokset tai koulumenestys olleet erilaisia esimerkiksi päivittäin alkoholia, liuottimia tai väärinkäytettyjä lääkkeitä nauttivien nuorten keskuudessa? Tuskin. Kannabis on luokiteltu lääketieteellisesti alkoholia, nikotiinia ja jopa kofeiinia vähemmän riippuvuutta tai vieroitusoireita aiheuttavaksi päihteeksi, mutta sitäkään ei ole tarkoitettu kokopäiväisesti käytettäväksi.