Poika jakoi lounaansa – joutui jälki-istuntoon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalaiset kodit heittävät vuosittain kymmeniä kiloja ruokaa roskikseen. Myös kaupat ja julkiset yhteisöt heittävät syömäkelpoista ruokaa säälimättä pois, koska maamme byrokratia estää ruoan yksinkertaisen jatkojakelun ravintoa tarvitseville.

Nyt 13-vuotias poika joutui jälki-istuntoon jaettuaan syömättä jäänyttä ruokaansa. Kalifornialainen Weavervillen peruskoulu on saavuttanut kyseenalaista julkisuutta annettuaan kahdeksasluokkalaiselle oppilaalleen jälki-istuntoa. Kyle Bradford sai rangaistuksen jaettuaan lounaansa luokkakaverinsa kanssa. Valitettavasti oppilaitoksessa on kiellettyä jakaa ruokaa oppilaiden kesken allergia- ja hygieniapelkojen vuoksi.

Opposing Views -sivuston mukaan Kyle oli ostanut burriton, mutta ei ollutkaan nälkäinen ja antoi herkun kaverilleen. Sen sijaan ystävä oli ollut nälkäinen ja söi burriton suurella mielihalulla. Valitettavasti opetushenkilökunta huomasi tapahtuneen ja tuomitsi lounaansa jakaneen Kylen jälki-istuntoon. Pojan olisi pitänyt heittää syömättä jäänyt burrito roska-astiaan.