Wow! Tässä tuorein ehdokas maailman kauneimmaksi rikolliseksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internetissä levisi aikaisemmin tänä vuonna Jeremy Meeks -nimisen rikollisen pidätyskuva, joka poiki miehelle rahakkaan sopimuksen mallitoimiston kanssa. Viime viikolla uutisoimme puolestaan 42 murrosta syytetystä Stephanie Beaudoinista, jonka seksikkäät kuvat herättivät erityisesti miesten mielenkiintoa internetissä.

Poliisi
Poliisi

Nyt maailman seksikkäimmäksi rikolliseksi, tai ainakin pidätyskuvaksi, on jälleen uusi ehdokas. 22-vuotias Angela Mary Coates pidätettiin Yhdysvaltain Georgiassa häiriökäyttäytymisestä.

Naisen pidätyskuva levisi sittemmin verkkoon, sillä kuva voisi olla suoraan mallitoimiston kansiosta. Ei liene siis yllättävää, että Angela onkin työskennellyt mallina ennen pidätetyksi joutumistaan. Internetissä saamansa huomion perusteella hän tulee saamaan töitä mallina vielä jatkossakin.

Uusimmat