Pikkutyttö löi isänsä kanveesiin – nyrkillä!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sanotaan, että nopeat syövät hitaat ja vahvin voittaa aina. Darwinin evoluutioteotian mukaan maailmassa selviytyvät vain lajinsa voimakkaimmat yksilöt. Siksi ihmiset pyrkivät kehittämään lapsistaan yhä parempia kaikessa, mitä he tekevät.

YouTube
YouTube

Eräs isä on keskittynyt treenaamaan viisivuotiaan tyttärensä kanssa nyrkkeilemistä. Pikkutyttö mäiskii harjoitusmielessä isäänsä suoraan kasvoille. Herran olisi kannattanut panna kypärä harjoituksiin, sillä lopulta ipana jysäyttää mojovan iskun isänsä ohimoon saaden miehen kaatuamaan.

Voisi sanoa, että videolla esiintyvää kimulia ei kuka tahansa kiusaa tulevaisuudessa. Toivottavasti isä on myös opettanut lapselleen, ettei väkivaltaa saa käyttää muuten kuin äärimmäisessä hädässä ja puolustautumistarkoituksessa. Muuten voidaan sanoa, että se on jaloissa vika, jos turpaansa ottaa.