Lorde on vaikutusvaltaisin alle 21-vuotias

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Billboard-julkaisu valitsee vuosittain vuoden kovimmat alaikäiset, eli alle 21-vuotiaat tähdet. Tänä vuonna ehdolla olivat muun muassa kanadalainen supertähti Justin Bieber ja nousujohdanteista uraa tekevä australialainen popyhtye 5 Seconds of Summer.

Ensimmäiselle sijalle päätyi kuitenkin uusiseelantilainen, vasta 17-vuotias laulajatar Lorde. Vaikka tähden myyntiluvut eivät ole samaa luokkaa kuin esimerkiksi Bieberillä, on hän kerännyt runsaasti ylistystä viime vuonna julkaistun Royals-debyyttisinglensä myötä. Muita kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneita alaikäisiä artisteja olivat esimerkiksi house-tuottaja ja DJ Martin Garrix, X Factor USA -sarjassa perustettu tyttöbändi Fifth Harmony ja Odd Future -kollektiivista tuttu räppäri Earl Sweatshirt.

Uusiseelantilainen Lorde, eli Ella Marija Lani Yelich-O’Connor, syntyi Takapunassa ja kasvoi Aucklandin Devonportissa. Lorden Royals-single pokasi vuoden 2014 Grammy-gaalassa vuoden kappaleen ja parhaan pop-sooloesityksen palkinnot. Feministiksi julistautunut artisti seurustelee maanmieheensä James Lowen kanssa, joka työskentelee valokuvaajana.