Näin kondomia voi käyttää ruoanlaitossa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Vanhimmat säilyneet kondomit ovat peräisin 1600-luvulta, ja ne on valmistettu lampaan umpisuolesta. Nykyisin ne valmistetaan lateksista. Sukupuolitautien leviämistä ehkäisevien kondomien markkinoimisessa on nähty vuosien varrella hyvinkin kekseliäitä kampanjoita.

Kotaku.com
Kotaku.com

Nyt Japanissa edistetään ehkäisyvälineiden suosiota keittokirjan avulla. Kondomi on reseptien tärkein ainesosa. Sähköisen keittokirjan nimi on suomennettuna Kondomiateriat, jotka haluaisin valmistaa sinulle. Keittokirjan ideana on esitellä kondomit hyödyllisinä ruoanlaittovälineinä. Yhdentoista reseptin joukossa on muun muassa ohje kondomin sisälle valmistettuun sushiin.

Jopa kaikkeen tottuneet japanilaiset ovat hämmentyneet kirjasta. Kirjan tekijät kuitenkin paljastavat, että perimmäinen idea ei ole pelkästään kondomiaterioiden valmistaminen, vaan lisätä japanilaisten tietoisuutta ehkäisyn käyttämisessä myös keittiön ulkopuolella, Kotaku uutisoi.

Kotaku.com
Kotaku.com
Kotaku.com
Kotaku.com

Uusimmat