Koiran reaktio ei jätä arvailun varaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Shiba on alun perin japanilainen koirarotu, joka tunnetaan pienehköstä koostaan ja punertavasta väristään. Rotu on nostanut suosiotaan viime vuosina erityisesti internetin ansiosta, ja se on tullut monille tutuksi esimerkiksi niin kutsutun Shibe doge -meemin ansiosta.

YouTube
YouTube

Tuoreella Youtube-videolla tavaan Aiku-niminen Shiba, joka on jäänyt kiinni pahanteosta. Koira on nimittäin varastanut ja syönyt juustoa omistajan silmän välttäessä.

Videolla mies toruu Aikua, jonka reaktio syytöksiin on varsin hulvaton. Koira nimittäin ulvoo todella hämmentävän kuuloisella tavalla, aivan kuin se yrittäisi epätoivoisesti puolustella itseään omistajan syytöksiltä.

Uusimmat