Hellyttävä videokooste: Kissat opettelevat käyttämään rappusia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rappusia pitkin käveleminen tuottaa usein ongelmia paitsi ihmislapsille, myös eläinten pennuille. Internetissä onkin nähty lukuisia hellyyttäviä videoita joissa koirien ja kissojen pennut laskeutuvat hatarin askelin ensimmäistä kertaa rappusia pitkin.

YouTube
YouTube

Tuoreella koostevideolla tapaamme joukon kissoja perehtymässä portaiden käyttöön. Video on huomattavasti viihdyttävämpi kuin miltä se saattaa kuvauksen perusteella kuulostaa, sillä kateilla tuntuu olevan mitä erikoisempia keinoja kulkea rappuja pitkin. Toisilta portaiden ylittämine sujuu kuin leikki, mutta joiltakin pennuilta se vaatii enemmän työtä.

Uusimmat