Pikkutaapero pullisteli lihaksiaan kuin isänsä – huikea näky videolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Isänsä poika. Vanha termi pitää edelleen paikkansa, sillä pikkupojista tulee usein isiensä kaltaisia monessakin suhteessa. Nyt verkossa ihastuttaa video, jonka perusteella pikkutaapero voisi olla tulevaisuudessa kiinnostunut vaikkapa kehonrakennuksesta.

YouTube
YouTube

Arviolta noin puolitoistavuotias pikkupoika nähdään isänsä kanssa ihastelemassa itseään peilistä, kun isä näyttää kuinka hän esittelee lihaksiaan peilin edessä. Taapero ottaa välittömästi isästään mallia, ja tekee samat liikkeet innoissaan perässä. Tulos on yksi hellyttävimmistä lapsivideoista aikoihin.