Pamela Anderson säästi kangasta – niukka asu ei paljon peittänyt

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kanadalainen näyttelijä, malli ja televisiopersoona Pamela Anderson oli 1990-luvulla superjulkkis erityisesti Baywatch-roolinsa myötä. Playboyn alastonkuvat ovat jo historiaa, ja viime aikoina Pamela on riisunut lähinnä eläinsuojelun nimissä PETA:n kampanjoissa.

Äskettäin New Yorkissa Andersonin kädessä huomattiin suuria mustelmia, joiden alkuperästä ei ollut tietoa. Nyt hänet kuvattiin juhlimassa Hollywoodin Chateau Marmontissa tuntemattomaksi jääneen miehen kanssa. Tuttuun tapaan Pamelan asu ei ainakaan liikoja peittänyt.

Pamela Anderson tunnetaan parhaiten Baywatch-sarjasta ja urastaan Playboy-mallina. Tähti on sittemmin luopunut tavaramerkistään, vaaleista kutreistaan, ja leikannut kampauksensa lyhyeksi. Pamela Anderson on ollut aiemmin naimisissa rokkari Tommy Leen, muusikko Kid Rockin ja tuottaja Rick Solomonin kanssa. Neidon kaikissa suhteissa on on-off-henkeä, eli eroja ja yhteenpalaamisia tapahtui niiden aikana useaan otteeseen.