Neropatti hakkeroi älykellon – asensi Windows 95 -käyttöjärjestelmän

Digi · Terhi Piiroinen

Kannettavan teknologian seuraava iso juttu on älykellot, joiden ensimmäisiä versioita markkinoidaan isolla sykkeellä yleisölle. Äskettäin markkinoille tuli Apple Watch, mutta Android Wear näki jo aiemmin tänä vuonna päivänvalon maailman nousevilla älykellomarkkinoilla.

YouTube
YouTube

Nyt neropatti Corbin Davenport on hakkeroinut Android Wear -älykellon ja asentanut järjestelmään Microsoftin Windows 95 -käyttöjärjestelmän. Vuonna 1995 julkaistu käyttöjärjestelmä oli ensimmäinen DOS-pohjainen Windows-versio, jota Microsoft markkinoi itsenäisenä käyttöjärjestelmänään. Älykellosta tuli vanhanaikaisen ohjelman myötä nostalgiakello.

Apple Watch julkaistiin kahdessa eri koossa. Applen versio tarvitsee toimiakseen myös iPhonen, mikä on koettu muuten hyödyllisen tuotteen kompastuskiveksi. Älykelloista on suurta apua esimerkiksi terveydentilan reaaliaikaiseen seuraamiseen.