Tutkimus vahvisti: Asenne ratkaisee! Koulumenestys ei ole geeneistä kiinni

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sanotaan, että lääkäreiden lapsista tulee lääkäreitä ja duunareiden jälkikasvusta duunareita. Usein moni yrittäjäperheessä kasvanut lapsi hakeutuu alalle, jossa pääsee toteuttamaan johtamistaitojaan oman yrityksensä ruorissa.

Nyt on kuitenkin todistettu, että vanhemmilta peritty älykkyys on toissijainen seikka koulumenestymisen suhteen. Lontoolaisen King’s College -oppilaitoksen työryhmä on vertaillut 13.306 identtisten ja tavallisten kaksosten koulumenestyksiä. Vertailun henkilöt olivat 16-vuotiaita.

Koska kaksoset jakavat ainakin 50 prosenttia samaa geeniperimästä, oli antoisinta vertailla heidän koetuloksiaan ja sen jälkeen heidän psykologisia ominaisuuksiaan, kuten persoonallisuutta ja hyvinvointia. Tuloksia analysoidessa selvisi, että psykologiset ominaisuudet määrittelivät kokeessa menestymisen 75 prosenttisesti.

Toisin sanoen koulumenestyksessä on enemmän väliä sillä, minkälaisen asenteen ja persoonallisuuden lapselleen kasvattaa kuin kuinka älykkäitä he ovat. Vaikka vanhemmilta peritty älykkyys auttaa menestymisessä, määrittelevät erilaiset luonteenpiirteet menestymistä enemmän. Tutkijoiden mukaan kouluissa tulisikin soveltaa opetuskäytäntöjä paremmin eri persoonille sopiviksi, IFL Sciense uutisoi.