Kerroimme taannoin Googlen innosta hankkia robotteja valmistavia yrityksiä omistukseensa. Viimeisin julkisuuteen noussut kauppa oli solmittu Yhdysvaltojen armeijan käyttöön robotteja valmistavan Boston Dynamicsin kanssa. Robottien on ennustettu ohittavan ihmiset älykkyydessä vuoteen 2029 mennessä.

Sähköautoja valmistavan Tesla Motorsin toimitusjohtaja Elon Musk on ilmaissut useasti huolensa robottiteknologian yliviemiseen. Hänen mukaansa tunteettomat, mutta älykkäät laitteet saattavat tulevaisuudessa pitää ihmiskuntaa uhkana, ja keskittyä ihmisten tuhoamiseen. Vaikka hänen julistamansa skenaario on kuin suoraan tieteiselokuvasta, on Muskin luomissa uhkakuvissa totuuden siemen.
Musk vieraili Vanity Fairin Establishment Summit – tapahtumassa. Hänen mukaansa robottiteollisuus on edennyt nopeammin ja pidemmälle kuin kukaan tavallinen ihminen voi kuvitella. Itse asiassa robotteja on paranneltu niin suurella vauhdilla, että edes tehtailijat eivät välttämättä ymmärrä aiheuttamiaan vaaroja. Kun robotille on ohjelmoitu tietty toiminto, saattaa se suorittaa sen hinnalla millä hyvänsä – vaikka ihmiset eliminoiden, Inquirer-lehti kertoo.