Naisella mystinen sairaus – iho peittyi kasvaimiin

Ohhoh! · Stara.fi

Yhdysvaltalaisella asuntovaunualueella asusteleva Charlotte Hawkins oli aikoinaan kuvankaunis pin-up -henkinen nainen. Nyt hän tähdittää TLC-televisiokanavan Body Bizzare -realityohjelmaa. Syynä on naisen kärsimä kasvainsairaus.

YouTube
YouTube

Kymmenessä vuodessa 64-vuotiaan isoäidin ulkomuoto on muuttunut tavallisesta naisesta kauhuelokuvien hirviöksi, sillä hänen vartaloaan peittää kasvoja myöten kuplamaisten kasvainten kerrostuma. Perinnöllinen sairaus on kivulias, ja sairaudesta kärsivä Charlotte myöntää, että hänen elämänsä on äärimmäisen hankalaa.

Ensimmäiset kasvaimet poistettiin naisen ollessa 15-vuotias, mutta tällöin vielä luultiin oireiden olleen lopullisesti ohi. Pian kasvaimet valtasivat lisää alaa naisen iholta, eikä hän enää voinut välttyä vieraiden tuijotuksilta. Kerroimme taannoin intialaisesta miehestä, jota kutsutaan samankaltaisen sairauden vuoksi kuplamieheksi.