Hämmentävä näky: Kosinta keskellä mielenosoitusta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hongkongin kaduilla on viime aikoina osoitettu mieltä demokratian puolesta. Kiinan keskushallintoa vastaan protestoivat mielenosoittajat vaativat Hongkongiin vapaita vaaleja. Etenkin nuoret ihmiset ovat intoutuneet vastustamaan mellakkapoliiseja ja kerääntyneet sankoin joukoin kaduille protestoimaan.

Mielenosoituksen lomassa nähtiin myös ikimuistoinen tapahtuma, kun 22-vuotias Yau Chi Hang kosi hänen 21-vuotiasta tyttöystäväänsä Crystal Chania toisen polven varassa. Associated Pressin julkaisemalla videolla nähdään, kuinka myöntävästi kosintaan vastannut Chan antautui armaansa käsivarsille suudeltavaksi ihmisten hurratessa heidän ympärillään.

Pariskunnan ensisijainen toive tulevaisuudelle on se, että heidän perheensä voi joskus elää elämäänsä muuttuneessa Kiinassa. He myös toivoivat, että seuraavan sukupolven ei tarvitsisi suorittaa mielenosoituksia kaduilla, jotta he saisivat yleisen ja yhtälaisen ääniloikeuden.