Pikkutyttö lähti varjoliitämään – oli melkoinen kokemus

Viihdeuutiset · Annika Kela

Etelä-Saksassa perheenisä on päättänyt ottaa tyttärensä mukaan varjoliitämään. Ilmailua harrastava isä oli sitä mieltä, että kolmevuotias tytär on jo tarpeeksi vanha tulemaan hänen mukaansa ilmojen teille. Hurjapäisyys näyttää periytyeen, sillä tytär oli asiasta yhtä innoissaan kun hänen isänsä.

YouTube
YouTube

Kokenut varjoliitäjä Mik Broschart on kertonut, että hänen tyttärensä on vaatinut päästä mukaan liitämään siitä lähtien, kun hän oppi puhumaan. Broschartin mukaan tytär pääsi ensimmäistä kertaa lennolle vasta nyt, koska valjaat ovat olleet pienokaiselle aiemmin liian suuret.

Mies on kuvannut hänen ja tyttärensä ensimmäisen varjoliitokokemuksen videolle. Hurjan näköisessä videossa varjoliidin on parhaillaan lähes kahden kilometrin korkeudessa. Maisemat liitelijöiden alapuolella ovat henkeäsalpaavan upeat. On sanomatta selvää, että lajista tulee isän ja tyttären yhteinen harrastus.