Puolivuotiaalla poikkeuksellisen hyvä tasapaino

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lapsen uusien asioiden oppiminen on vanhemman vastuulla ja aikuisen on hyvä tukea ja kannustaa jo vauvaikäisiä tutustumaan uusiin taitoihin. Yleensä vauvalla on luontainen halu harjoitella erilaisia liikunnallisia taitoja jo nuoressa iässä, ja vanhemman tulee ymmärtää oman lapsensa valmiustaso tilastoihin ja muihin lapsiperheisiin vertailematta.

YouTube
YouTube

Nyt eräs puolivuotias vauva hätkähdyttää seisontataidoillaan. Tämä ei yksin ole syy kummasteluun, sillä kuuden kuukauden ikäinen vaippasankari tasapainoilee isänsä käden päällä ja korkealla ilmassa. Perheessä harjoitellaan siis tasapainottelua puolin ja toisin, kun isä pitää lasta ilmassa ja vauva seisoo pontevasti käden päällä omilla jaloillaan.

Harjoittelu tapahtuu pehmeän sängyn yläpuolella varmuuden vuoksi, ja videolla näytetään, kuinka isä ottaa hellästi lapsen kiinni takaisin makuuasentoon seisontasuorituksen jälkeen.

Tällainen toiminta lienee ihanteellisinta rajojen testaamista, vaikka moni äiti alkaakin kauhistella jo videon ensisekunneilla temppuilua liian vaaralliseksi ja vahingolliseksi. Samaa ei tule kokeilla, ellei ole täysin varma jälkikasvun turvallisuudesta.

Todennäköisesti videon vauva seisoo itse jo ilman tukea huomattavasti aiemmin kuin normaalissa yhdeksän kuukauden iässä, ja tästä voidaan kiittää sekä vanhempien että lapsen omaa sinnikästä kehittymisenhalua. Näin niitä uusia asioita opitaan – yhdessä kokeillen ja kannustaen.