Hurjapää hyppäsi BASE-hypyn allasbileisiin – huikea video verkkoon

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pilvenpiirtäjän katolla Kuala Lumpurissa järjestettiin allasbileet, jonne vain harvat ja valitut oli kutsuttu. Se ei estänyt John Van Hornea, Matt Frolichia tai Andy Lewisia osallistumasta kemuihin, sillä miehet hyppäsivät base-hypyn altaaseen viereisen tornin katolta.

YouTube
YouTube

Miehet kuvasivat henkeäsalpaavan stunttinsa videolle. Näky on kerrassaan uskomaton, kun miehet laskeutuvat altaaseen juhlakansan hurratessa heille. Ympärillä olevat ihmiset huutavat hämmästyksestä ja kättelevät base-hyppääjiä. Kuokkavieraiden sisääntulo on niin näyttävä, että he ovat ansainneet jäädä juhliin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä kolmikko on kuokkinut juhlia, sillä elokuussa miehet hyppäsivät Lontoossa sijaitsevan pilvenpiirtäjän 48. kerroksesta toisen rakennuksen katolle, jossa sijaitsee kuuluisa Attic-shampanjabaari. Miehet esittivät koko illan kuuluvansa baariin kutsuttujen vieraiden joukkoon ja joivat drinkkejä juhlijoiden piikkiin. Saa nähdä, mitä juhlia nämä hurjapäät kuokkivat seuraavaksi.

Uusimmat