George Clooneyn vaimo vaihtoi sukunimensä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hollywood-tähti George Clooney on nykyään monien yllätykseksi ukkomies. Hän suunnittelee parhaillaan vaalikampanjan aloittamista saavuttaakseen haaveilemansa uran Kalifornian kuvernöörinä. Käsipuolessa hymyilee tuore vaimo Amal Clooney.

Näyttelijän vaimo on ottanut virallisesti miehensä sukunimen käyttöön ja jättänyt lakimaailmassa tunnetuksi tulleen tyttönimen ainoastaan virallisiin asiakirjoihin sukunimiyhdistelmän muotoon Alammuddin Clooney. Tuore aviopari vietti kuherruskuukauttaan Kreikan Ateenassa ja Brad Pittin suosituksesta Seychelleillä. Lisäksi he ostivat Oxfordshiresta uuden lemmenpesän itselleen.

Clooney on kertonut vaihtavansa uraa näyttelijän työstä ohjaamiseen. 53-vuotias charmantti näyttelijämies on myös päättänyt asettua demokraattisen puolueen edustajaksi vuoden 2018 Kalifornian kuvernöörivaaleihin. George Clooneyn tiedetään olevan supertähtien lisäksi myös esimerkiksi presidentti Barack Obaman hyvä ystävä, ja mies vierailikin vastikään Valkoisen talon vieraana Obaman järjestämässä elokuvaillassa.

Uusimmat