Ravintoloitsija vihjasi suuseksistä televisioraportissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suorina toteutettavissa televisiohaastatteluissa on vaarana, että toimittaja tai haastateltava lipsauttaa ajattelemattomia lauseita kesken lähetyksen. Myöhemmin näistä mokista tulee yleensä YouTube-hittejä, ja näin kävi myös Kansas Cityn paikallistelevisio KCTV:n uutislähetykselle.

YouTube
YouTube

Toimittaja Courtenay DeHoff vieraili Kansas Cityn Westport Flea Marketissa tekemässä raporttia television paikallisuutisiin. Hän haastatteli paikan ravintolan omistajaa Joe Zwillenbergiä, joka oli mitä ilmeisimmin tullut tutuksi herkullisista hampurilaispihveistään. Toimittaja halusi maistaa purilaisia.

Zwillenberg totesi toimittajalle vihjailevaan sävyyn, että näkisi mielellään lihaansa naisen suussa. Hän ei välttämättä ajatellut lausetta loppuun saakka ja DeHoff tuntui itsekin yllättyneen kuulemastaaan, mutta hoiti uutisreportaasin kunnialla loppuun. Vihjaus tarkoittaa kansankielellä suuseksin ehdottamista. Osa videon nähneistä naisista syyttää ravintolan omistajaa seksuaalisesta häirinnästä. Muiden mielestä miehen laukaisema vitsi oli harmiton, vaikkakin hieman kaksimielinen.