Miehen arpi kasvoi silmissä – järkyttävä löytö sairaalassa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Australialainen mies oli käynyt umpisuolileikkauksessa ennen lomamatkaansa. Toivuttuaan operaatiosta mies nimeltä Dylan Thomas matkusti rantalomalle Indonesiaan. Lomansa aikana mies huomasi, että leikkauksesta jäänyt arpi alkoi tulehtua.

Miehen mukaan arpi näytti kasvavan silmissä, ja lopulta hän hakeutui sairaalaan ja paljastui, että ihon alla asui hämähäkki. Thomas järkyttyi kuullessaan, mikä tulehdukseen oli syynä.

Lääkärit kertoivat, että hämähäkki oli mennyt arven kautta ihon alle ja jäänyt sinne asumaan. Arpi tulehtui hämähäkin takia ja muuttui todella kivuliaaksi. Lääkärit saivat poistettua hämähäkin ja tulehdusta alettiin hoitaa antibiooteilla. Dylan toipui koettelemuksistaan ja kykeni jatkamaan lomaansa.

Lääkärit toimittivat hämähäkin tutkittavaksi ja lupasivat olla mieheen yhteydessä kun selviää, mikä hämähäkki on kyseessä. Dylan on naureskellut, että kokemansa ansiosta hänessä voisi olla potentiaalia seuraavaksi hämähäkkimieheksi.