Mies kääri asuntonsa muoviin – haluaa säilyttää jälleenmyyntiarvon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Taloudellisen taantuman aikana ihmiset pyrkivät karsimaan turhia kustannuksia. Esimerkiksi asumiseen ja kotiin liittyviä laskuja voi pienentää helposti vaihtamalla lamput energiaa säästäviin malleihin tai valmistamalla isomman satsin ruokaa yhdellä uunin lämmittämisellä.

YouTube
YouTube

Kerroimme äskettäin televisiokanava TLC:n Extreme Cheapskates -ohjelmassa esiintyneestä lentoemännästä, joka raahasi matkustajien syömättömät ruoat kotiinsa. Nyt samaisessa sarjassa esitellään Todd Moriarty -niminen mies, joka on päättänyt elää jälkiä jättämättä. Mies on nimittäin päällystänyt kotinsa kauttaaltaan muovilla, jotta hän ei vahingossakaan aiheuttaisi kotiinsa elämisen merkkejä.

Tämä siksi, että asunnon jälleenmyyntiarvo säilyisi. Hän on vuorannut autotallin ja asuintilojen lisäksi myös kylpyhuoneensa, jotta tavaroiden arvo ei laskisi ja koti näyttää uudelta hänen myydessään sen eteenpäin. Todd tuntuu viis välittävän asuinmukavuudesta, ja hän myöntää, että ihmiset nauravat hänelle.

– Katsotaan kuka nauraa sitten, kun olen menossa pankkiin, mies tokaisee arvostelijoilleen.

Uusimmat