Mies paistaa Walking Dead -pannukakkuja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Legendaariset verta ja suolenpätkiä sisältävät zombie-elokuvat ovat saaneet rinnalle nykyaikaisia televisiosarjoja, joista suosituin on The Walking Dead. Olemme kertoneet erikoisista pannukakuista monta kertaa ennenkin, mutta nyt pannulla käristyvät ilmiselvät Walking Dead -sarjan hahmot.

YouTube
YouTube

Lettutaikinasta paistuu kaikki televisiosarjassa nähdyt hahmot. Merkille pantavaa on se, että Nathan Shields -lettumestari onnistuu luomaan pannukakuille kasvonpiirteet eri paistoasteilla ja lahjakkaalla hahmotuskyvyllä.

Vaikka hän on paljastanut paistomenetelmänsä julkisesti myös YouTubessa, täytyy herkkuteosten loihtimisessa olla todella lahjakas piirtäjä.

Räiskäleet, lätyt, pannukakut ja letut. Yhteistä näille kaikille nimityksille on se, että herkut sopivat erinomaisesti lapsen ja aikuisen makunystyröille. Kerroimme viimeksi Nathan Shieldsin paistaneen pannullaan Beatles-yhtyeen hahmot, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi kuka on kuka. Mitähän seuraavaksi?