Näinkin raskaudesta voi kertoa lähipiirille

Viihdeuutiset · Annika Kela

Elokuvista pitävä kaksikko päätti kertoa lähipiirilleen ilouutisen itse tehdyn elokuvan kautta. Pariskunta kuvasi Wes Anderson -tyylisen elokuvatrailerin, jossa paljastetaan, että pulla on uunissa. Pariskunnalle syntyy lapsi keväällä 2015.

YouTube
YouTube

Wes Anderson on kuuluisa ohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka tuotoksia ovat muun muassa elokuvat Darjeeling Limited, The Royal Tenenbaums ja The Grand Budapest Hotel. Andersonilla on omaperäinen ja taiteellinen tyyli tehdä elokuvia. Pariskunta on pyrkinyt trailerissaan Andersonin tyyliin kuvata, miten kaikki on saanut alkunsa ja mitä siitä on seurannut.

Trailerissa esitellään ensin päähenkilöt, ja sen jälkeen kerrotaan mikä on tarinan juoni. Pariskunta kertoo videolla humoristisesti kuinka lapsen hankinnasta päätettiin ja kuinka sen toteutus suunniteltiin. Video päättyy sanoihin ”Tulossa keväällä 2015”, jolla viitataan parille syntyvään vauvaan. Hauska video on varmasti saanut lähipiiriltä hyvän vastaanoton, puhumattakaan sen sisältämästä ilouutisesta.