Kaikkien aikojen erobiisi valittiin – yksi ylitse muiden

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Beyonce on paistatellut jo tovin otsikoissa ulkomusiikillisista asioista, kun hänen epäillään kärsivän aviomiehensä Jay Z:n kanssa avioliitto-ongelmista. Nyt ikään kuin kohtalon ivana naisen sinkkunaisille osoitettu kappale Single Ladies on valittu kaikkien aikojen erobiisiksi.

Mobileslots.com teetti käyttäjilleen kyselyn, jossa tiedusteltiin parhaiten erotilanteeseen sopivaa musiikkikappaletta. Beyoncen Single Ladies keräsi 23 prosenttia äänistä. Toiseksi tuli Gloria Gaynorin ikihitti I Will Survive 20 ääniprosentilla.

Kolmanneksi suosituin erobiisi on End Of The Road Boys II Men -yhtyeeltä. Kymmenen kärkeen sijoittuivat myös Whitney Houstonin I Will Always Love You, Fleetwood Macin Go Your Own Way ja Taylor Swiftin We Are Never Ever Getting Back Together.

Kymmenen kärjen häntäpäässä ovat Adelen Someone Like You, Justin Timberlaken Cry Me A River, Joy Divisonin Love Will Tear Us Apart ja Christina Aguileran Fighter. Beyonce listattiin äskettäin Forbesin maailman vaikutusvaltaisimpien julkkisten listan kärkeen. Hän tienasi vuoden aikana 115 miljoonaa dollaria. Järisyttävä summa koostui loppuunmyydyistä keikoista, levymyynneistä ja ammatin tuomista eduista.