Pikkupoika kiipesi lentokentän laukkuhihnalle – hihna vei mukanaan

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pienen pojan seikkailu moskovalaisella lentokentällä oli päätyä huonosti, kun poika liukui laukkuhihnan kuljettamana lentokentän uumeniin. Vilkas pikkupoika oli palaamassa lomalta perheensä kanssa ja seurasi perheenjäseniään ruuhkaisella kentällä.

YouTube
YouTube

Sitten poika kiinnitti huomion laukkuja kuljettavaan hihnaan ja päätti mennä tutkimaan sitä lähempää. Pojan äiti Elina kertoi, että heti kun hänen silmänsä vältti oli poika jo kadonnut. Äiti hätääntyi, sillä ei nähnyt poikaansa missään. Lapsi oli kiivennyt laukkuhihnalle, joka oli vienyt pojan mukanaan.

Lentokentän turvatarkastajat näkivät hihnalla istuvan pojan valvontakamerassa ja hälyttivät apua paikalle. Poika ohitti matkallaan useita valvontakameroita ja yksi kamera taltioi, kuinka poika lyö päänsä matalaan metallitolppaan.

Lopulta lentokentän työntekijät saavat pelastettua pojan hihnalta. Työntekijöiden hämmästykseksi poika alkoi itkeä, sillä hän olisi halunnut jatkaa liukuhihnalla ajelua kuin se olisi huvipuistolaite. Olosuhteisiin nähden poika oli onnekas, sillä pojalla ei otsakolhun lisäksi ollut muita vammoja. Muistoksi tälle Venäjän Ville Vallattomalle jäi varmasti vain hauska laukkuhihna-ajelu.