Video väittää: Olet kaatanut mehua väärin koko ikäsi!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muutama vuosi sitten amerikkalainen verkkosivusto raportoi maailmanlaajuisen hampurilaisketjun ketsuppikupeista ja väitti ihmisten käyttäneen niitä siihen saakka aivan väärin. Ketsuppikupit eivät ole ainoa asia, joita ihmiset ovat tiedostamattaan käyttäneet väärin koko elämänsä ajan.

YouTube
YouTube

Youtuben venäläinen videotähti Crazy Russian Hacker on julkaissut videon jonka mukaan yleisesti hyväksytty tapa kaataa mehua purkista lasiin on itseasiassa väärä. Miehen mukaan mehu pitää kaataa lasiin ”väärin päin”, jolloin neste menee lasiin huomattavasti pehmenämmin eikä näin ollen läiky esimerkiksi pöydälle.

Videolla opetetaan, kuinka voit jatkossa kaataa mehua ja muita nesteitä entistä sulavammin. Video myös paneutuu havainnollistamalla tieteellisiin selityksiin siitä, miksi neste käyttäytyy tällä tavoin.