Klovnin tulkinta Hallelujah-klassikosta vetää hiljaiseksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Moni muistaa viime vuonna internetissä menestystä niittäneen Lorden Royals-kappaleen coverversion, jossa esiintyi valkoisiin sirkusvaatteisiin pukeutunut pitkä klovni. Surullisen pellen voittokulku on jatkunut siitä saakka ja hänet tunnetaan nimellä Puddles Pity Party.

YouTube
YouTube

Kaksimetrinen pelle esittää nyt yhden maailmankaikkeuden suosituimmista nuotiokappaleista, Leonard Cohenin Hallelujah-kappaleen. Esiintyminen on kuvattu vuonna 1909 rakennetussa sanfranciscolaisessa Regency Lodge Ballroomissa, jonka paikalla on toiminut aikoinaan muun muassa vapaamuurareiden temppeli. Miljöö sopii tulkintaan täydellisesti.

Hallelujahista on tehty lukuisia cover-versioita, jotka ovat tehneet sen vasta viime vuosina tunnetummaksi, vaikka se on julkaistu ensimmäisen kerran jo 30 vuotta sitten. Mikäli yksikään näistä ei ole aiemmin vetänyt hiljaiseksi, annetaan tämä kunnia pitkänhuiskealle, surulliselle, mutta kultakurkkuiselle klovnille.