Kadoksissa ollut kissa löytyi – lasten reaktio tuo kyyneleet silmiin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Perheen 13-vuotias kissavanhus oli lähtenyt omille teilleen ja ollut kadoksissa yli kaksi kuukautta. Lapset olivat jo alkaneet pelätä pahinta, eli ettei kissa enää koskaan palaisi kotiin. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, kun kissa löytyi.

YouTube
YouTube

Perheen äiti on kuvannut videolle hetken, jolloin lapsille paljastuu, että kissa on vihdoin löytynyt. Äiti pyysi lapsensa koolle olohuoneeseen ja käski heitä peittämään silmänsä. Kun huoneeseen saapui perheen tuttava kissa sylissään, saivat lapset avata silmänsä.

Lasten riemu on käsin kosketeltavaa, kun he näkevät kissansa pitkästä aikaa. Lapsukaiset ovat kissan löytymisestä helpottuneita ja liikuttuneita. Ilahtunut kiljahtelu muuttuu pian ilon kyyneliksi ja lapset purskahtavat itkuun.

Daily Mail -lehden mukaan perheen äiti oli löytänyt kissan sattumalta, kun hän oli lähenyt hakemaan poikiaan koulusta. Kadulla käveleviä koululaisia seurasi harmaa kissa, johon äidin huomio kiinnittyi. Seurattuaan kissan liikkeitä tarkemmin äiti oli huomannut, että se oli perheen Madison-kissa.