Karhu kaappasi GoPro-kameran – kuvasi sillä karhuperhettään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanadan Brittiläisessa Kolumbiassa luontoharrastelija oli jättänyt GoPro -kameransa kuvaamaan joen ylittävää siltaa siinä toivossa, että se taltioisi videokuvaa eläimistä. Harrastelija sai mitä toivoi, sillä metsän siimeksestä sillalle asteli joukko harmaakarhuja.

YouTube
YouTube

Karhut ovat alueella tuttu näky, sillä sillan alla virtaavassa joessa on paljon lohia, joilla karhut tulevat herkuttelemaan. Harrastelijan yllätykseksi harmaakarhulle kelpasi makupalaksi muukin kuin lohi, sillä karhu nappasi sillalla olevan kameran ja alkoi pureskella sitä.

Lopulta karhu tuli siihen tulokseen, että GoPro-kamera ei ollut syömäkelpoinen ja hylkäsi järsityn kameran sillalle. Luontoharrastelija sai kameransa rikkinäisenä takaisin. Kuvaaja ei ollut siitä murheissaan, sillä hän oli saanut kaipaamaansa lähikuvaa harmaakarhuista.

Uusimmat