Pihi perhe esittelyssä – lapset tonkivat jopa autopesulan imurin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pihi, kitsas, itara, saita tai nuuka. Nämä kaikki asiat tarkoittavat henkilöä, joka ei halua tai raaski tuhlata materiaa tai mammonaa elämässään. Samaan kategoriaan kuuluvat äärimmäisyyksiin menevät säästäjät, joiden elämä on yhtä penninvenyttämistä ja tarkan markan laskemista.

YouTube
YouTube

Näitä henkilöitä esittelevä televisio-ohjelma on TLC:n Extreme Cheapskates. Nyt ohjelmassa on nähty Pinton perhe, joka vierailee viikoittain paikallisessa autopesulassa. Pesulan pihalla on yleisökäyttöön tarkoitettu autoimuri, jonka käyttäminen maksaa noin 70 senttiä.

Sen sijaan, että perhe tyytyisi puhtaaseen ajoneuvoon, haluavat he päästä tonkimaan imurin säiliötä. He sanovat pesulan henkilökunnalle, että imuri nieli heille kuuluvaa tavaraa. He saattavat löytää imurin nukkasihdin läpäisemättömiä koruja, kolikoita tai muita pienesineitä.

Perheenäiti kertoo televisiojakson esittelyssä innoissaan, että ovat löytäneet jopa karkkia säiliöstä. Toivottavasti he eivät ole kuitenkaan syöneet niitä. Perheen lapset eivät ole harrastuksesta kovinkaan innoissaan, mutta isä toivoo tavan jatkuvan suvussa vielä pitkään.