Karaokelaulaja hyökkäsi katsojan kimppuun

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kiinalaisen karaokebaarin kanta-asiakas Dong Chu oli viettämässä ystäviensä kanssa hauskaa iltaa muutaman lasillisen ääressä. Mies oli tuttu näky karaokebaarin yleisössä ja esiintymislavalla. Kesken viihtyisän karaokeillan toinen asiakas Kang Ha hyökkäsi Dong Chun kimppuun.

YouTube
YouTube

Miesten välinen tappelu taltioitui videolle, sillä eräs asiakas oli kuvannut Kang Han karaoke-esitystä. Pian selvisi, että riita oli aiheutunut nolosta väärinkäsityksestä. Kang oli nimittäin luullut, että karsastavista silmistä kärsivä Dong Chu oli tahallaan irvistellyt hänelle kesken hänen lauluesityksensä.

Mies oli luullut, että Chu haistattelee hänen laulutaidoilleen ja päätti hyökätä miehen kimppuun laulun päätteeksi. Karaokebaarin työntekijät tulivat riidan väliin ja kertoivat raivostuneelle miehelle, että mies ei ollut ilmeillyt, vaan hänen silmänsä karsastavat.

Poliisi pyydettiin paikalle pidättämään Chun pahoinpitelijä. Han yritti selvittää tilannetta pyytämällä anteeksi Chulta ja tarjoamalla hänelle juotavaa, mutta virkavalta oli sitä mieltä, että mies oli käyttänyt sen verran vakavaa väkivaltaa, että pidätys täytyi tehdä. Kang Ha saattaa saada pahoinpitelystä jopa viiden vuoden vankilatuomion.