Huippuseksikäs kohumalli Call of Dutyn trailerissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alun perin toisen maailmansodan myllerrykseen sijoittunut, sittemmin kylmään sotaan ja nykyajan sekä tulevaisuuden sodankäyntiin uppoutunut Call of Duty -pelisarja on saavuttanut hurjan suosion pelaajien keskuudessa. Marraskuussa markkinoille ilmestyy sarjan tuorein osa, Call od Duty: Advanced Warfare.

YouTube
YouTube

Tulevan pelin tuorein traileri on julkaistu, ja tällä kertaa sotapelien ystäville tarjoillaan maskuliinisen toiminnan lisäksi myös hieman naiskauneutta. Siitä huolehtii yksi tämän hetken kovimmassa nosteessa olevista supermalleista, Emily Ratajkowski. Kovin suurta roolia kaunottarella ei tosin ole ainakaan trailerissa, sillä hän esiintyy siinä pelaajan hahmon taistelukentällä näkemänä hallusinaationa.

Emily Ratajkowski ei ole ainoa Hollywood-tähti, joka esiintyy Call of Duty: Advanced Warfare -pelin trailerissa. Myös muun muassa Battleship ja X-Men Origins: Wolverine -elokuvista tuttu Taylor Kitsch nähdään videolla pelaajan hahmon taistelutoverina. Aikaisemmassa trailerissa nähtiin puolestaan vilaus näyttelijä Kevin Spaceyn roolihahmosta.