Halloween-bileet tänään? Tässä pikavinkit viime hetken koristeluun

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Osa ihmisistä on luotu juhlien järjestäjiksi, ja he osaavat hankkia biletarvikkeita jo kuukausia etukäteen. Nämä henkilöt panostavat koristeluun pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Halloween on juhla, jossa kauhuteema toteutetaan runsasta mielikuvitusta käyttäen.

Sitten on olemassa niitä ihmisiä, jotka päättävät edellisenä iltana pitää teemabileet ja yrittävät loihtia kotinsa koristelua kauhutunnelmaan sopivaksi. Ei hätää, esittelemme nyt BuzzFeedin avustuksella vinkkejä kaikille pikabileet järjstäville halloween-juhlijoille. Verta valuva kynttilä on helppo toteuttaa siten, että sijoittaa punaiset kynttilät illaksi valkoisen kynttilän päälle palamaan. Kannattaa kuitenkin muistaa paloturvallisuus, jotta kauhutunnelma ei toteudu hieman liian aikaisin.

Pimeästä nurkasta loistavat silmät voi loihtia helposti vessapaperin hylsystä ja valotikusta. Kurpitsasta voi puolestaan tehdä joko tarjoiluastian tai hämähäkin piipunrassilla. Myös mustia sukkahousuja voi hyödyntää koristelussa monipuolisesti, kun niillä päällystää kynttilälyhtyjä, kurpistoja tai vaikka juomalaseja. Videon hauskin niksi lienee kuitenkin vedellä täytetty kumihanska, josta tulee pakastimessa jäinen käsi boolimaljaan.